Petu

Oma valokuva
Tampere, Finland
Parikymppinen Tamperelainen selittää elämästään. Siihen kuuluu kaikenlainen sekoilu, valokuvaaminen, lisää sekoilua ja temmellystä kaveriporukan kesken. Ongelmia tuottaa teatteriopinnot, keliakia ja ylimääräiset "nyt napsahti Juhaa leukaan" -vahingot, eikä kummilta päähänpistoilta voi koskaan välttyä.

torstai 31. lokakuuta 2013

Loppuunuupunut.

Taisin lupailla joskus kuvia vaelluksesta, sen jälkeen kun olisin käynyt ne vanhan kunnon Windows 7 kanssa läpi (siis pöytäkoneella). Sitä en kuitenkaan aikuistenoikeesti jaksa tehdä, joten seuraavissa kuvissa valotukset ja kontrastit ynnäplusplus rajaukset saattaapi olla aivan perseellään. Älkää hermostuko siis.

Tässä ollaan sellaset 2-3km menty ja vielä on "hymy" huulilla. Aurinkokin paistaa.

Jätkilläkin on vielä virne naamalla ja matka kuluu reippaasti. Ekan pysähdyksen (n. 5km matkan kohdalla) alkokin sitten sataa lunta ja kaikkien mieli laski vähän kun siinä vielä eksyttiinkin. Tosin eksyminen toi sitten lopulta reilun kilometrin oikomisen polulta, mutta kuitenkin..




6-7km jälkeen saavuttiin helvetin laakeelle hakkuualueelle, jossa suunnistaminen ja polulla pysyminen olikin jo vähän haastavampaa. Eikä sovi unohtaa laajimmillaan reilusti yli kymmenen metrin halkasijat omaavia vesilammikoita joita sitten väisteltiin.


 Pakko kuitenkin myöntää että hakkuualue - niinkun suurin osa muustakin maisemasta - oli sielua hivelevän upeeta. Jätkät tosin alko hermostua kun mun takia hidasteltiin, halusi meinaan kuvata aika paljon.

Kakkospysäkki olikin sitten Ammejärven laavulla, siellä oltiin lähes tasan kuuden tunnin vaeltamisen jälkeen. Ammejärvi on meille tuttu, sitä kautta ollaan Kaitajärvelle menty muutamaan kertaan aikasemminkin. Tuolla syötiin ja odoteltiin pimeetä, koska viimenen 5km oltiin suunniteltu yö/pimeävaellukseksi. Ja täyskuun valossa se olikin upeeta.



Tässä onkin sitten koko vuosituhannen tärkein kuva. Nimittäin eväät. Parhaiten sieltä loistaa Light My Fire'en pakatut Kettukarkit. Loistava valinta muuten. Lisäks mukana oli (yhyyanteekslihatonlokakuu) tonnikalaa, suolatikkurinkloita, rusinoita, leipäjuustoa, kasvishernaria ja -pataa, hylamaitoo, kananmunia, pähkinäpatukoita ja hirvee lääkitys. Tärkeimpänä tottakai vettä 3 litraa nassua kohtaan. Se ei kuitenkaan riittäny, joten kodalle päästyä alko lämmitys-, valaistus- ja vedenkeittohommat.

 Lauantai aamu valkeni upeissa merkeissä. Meitsillä oli aamun kipinävuoro, heräilin siinä ysin aikaan (pojat sitten puolilta päivin) ja pidin huolta että kota pysy lämpimänä. Perjantai-iltana noussu kuume tuntu vähän laskeneen, joten valokuvasin ja puuhasin nuotion kimpussa koko aamupäivän, samalla ohikulkevien tai nuotiolle istuvien retkiläisten kanssa jutellen. Huono idea oli se, että päällä oli vaan älykerrasto, fleecekerrasto ja villapaita + höntsyt, joten kuume nousi takasin entistä kovempana.

Tässä se meidän rakkaus on. Näyttää hirmu pieneltä, mutta väittäsin että 20 henkeä mahtuu nukkumaan tuonne kotaan. Lämmitys toimii siis kodan keskellä olevan kaminan (oikeasti kiuas) kautta ja nukkuminen maasta reilun metrin korkeudella olevalla laverilla.

Kaitajärvellä on kaks nuotiopaikkaa, joista ylempi on aivan kodan vieressä ja alempi rannassa vähän mäkeä alaspäin. Molemmat ihania, mutta kyllä tota lähempää nuotiota tulee suosittua..



Nämä kyseiset "nauhat" tai "Keltaset" on parasta Birgitan polussa. Koko reitti on merkattu n. 5-15m välein näkyvillä keltasilla nauhoilla, jota seuraamalla ei eksy.


 Sitä ristiriitaisuuden määrää - aurinko lämmittää, mutta laituri on lumessa ja jäässä.



 Ja toki koska ennenkö retkeilijöitä alko saapua, aloin tylsistyä ja tulla hulluks kaikessa yksinäisyydessäsi, päädyin ottaan selfie-kuvia. Ja tässä on tulos. HILIPEETÄ!

Jokatapauksessa meidän vaellus oli ihana, vaikka olinkin saikulla useemman päivän ja edelleen nuhanen.
Tiistaina nyt tällä viikolla oli Hanujen haravointi-ilta Pispalan kirkolla, ja vaikka meitä olikin vaan neljä ja Pasi, se ei haitannu. SSS - seura, sana ja sauna - kaikki alkuperäsen Sössön (nuortenilta) tekijät oli siellä. NIIN JA RUOKAA.




torstai 24. lokakuuta 2013

Miedompaa vahvuutta.

Monalta sain pari kuvaa K-18 -leiristä. Oltiin viime viikonloppuna vaeltamassa, siitä lisää sitten kun saan kaikki kuvat koneelle.

Löydettiin yläkerrasta "lentoaikataulu"

Olin vapaaehtonen Rönttö. 

Punaset - ihmiskimblen voittajatiimi! (Tarua unohtamatta)

Päivän eka yhteinen ohjelma: Ihmiskimble.



Ja jostain syystä meidän täyty sen verran noudattaa perinteisiä leiritapoja, että nostettiin lippu salkoon.

torstai 17. lokakuuta 2013

Taistelutaitoni takaisin.

Huh, koko facebook hehkuttaa ensilunta. Pakko myöntää että itsekin siitä hehkutuin, ja yritin tällä säälittävällä web-kamerallani napata kuvaa. Eihän siitä mitään tullut, tässä on tulos:

Kyllä siellä vähän näkyy hiutaleita vilahtavan.
Eilisen (ja yhä jatkuvan) Banacod-huurujen vuoksi sain aikaseks suunnitella tatuoinnin viimeistelyjä vaille valmiiksi.
Kyseessä on siis Ritariperhonen (ylempi) ja Amiraali. Sikäli viihdyttää jo itsessään tämä sotilaallisuus ynnättynä kummankin perhosen loistokkaaseen ulkonäköön. Toisaalta muistot lapsuudesta koskien kumpaakin perhosta ja tieto että kumpaakin esiintyy Mustajärvellä (mökillä siis) varmisti sen, että kyseiset lajikkeet löytyy vielä ennen kesän alkua meitsin kyynärvarren sisäsyrjältä.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Viherä linjamme.

Rauhaniemeen syksy valuu kylmänä ikkunoiden raoista. Villasukat siis jalkaan ja lääkitys kohdilleen. Lääkityksestä puheenollen, hammaslääkäristä määrättiin Panacodia ja vahvaa buranaa kun ne repi suusta kaks hammasta.

Mutta Panacod antaa myös pöhnäsyydellään inspiraation virrata. Oon maalannu ja saanut ihanan idean seuraavaan tatuointiin. Luultavasti vasen käsi,, kyynärvarren sisäpintaan. Kaks perhosta, "anatomiset" piirrustukset niinkun perhoskirjoissa ja latinankieliset nimet alle. Ensimmäinen perhonen on valittu, se on isän ja mun lempiperhonen, Ritariperhonen. Toiseks perhoseks ajattelin ensin Pääkallokiitäjää, mutta isoveli sai hepulin - se on halunnut pääkallokiitäjätatuoinnin jo pitkään. Mutta tätä tyyliä.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

What's in your head? Zombie.

 Wanhojennuorten Hanujen leiri oli jotain huippua. Kuviahan mulla ei tietenkään ole, mutta tän mä pöllin Tarulta.
Ihmiskimbleä (jeejee, mä ja Taru ja Monalisa voitettiin), jumppapallofutista = verta ja hikeä, yhteisiä kokkaushetkiä, mun ja Monalisan lättymestaruus, jättiläishyttyset, upea ja ihana Aitolahden vanha pappila, rönttö ("miehet mielessä, mutten tiedä missä" -Mona), saunat ja vahinkoviuhahdus lestadiolaisille (anteeks!), kyyneliä ja naurua.


Enkä malta odottaa torstaita, täällä Rauhaniemessä kun välillä tuulee pohjosesta.

I don't wanna fight no more.
I forgot what we were fighting for,
and this loneliness that's in my heart
won't let me be apart from you.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Paska - taidetta.

TAIDE. TIEDE. TODELLISUUS.
Nyt tulee varmaan ensimmäinen kuvaton teksti moniin moniin kuukausiin. Ehkä ikinä?

Nimittäin taiteesta. Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff - meidän rakastamat Madventures reissumiehet - on saaneet mut pohtimaan asioita, enemmän kun mä ehkä koskaan olen pohtinut, Docventures -dokumenttisarjallaan, jossa katsellaan viikon aiheeseen sopiva dokkarielokuva, Riku ja Tunna yhdessä aiheeseen sopivan asiantuntijan kanssa pohtivat sitten tätä elokuvaa ja aihetta. Uskonto, talous, hamppu, luontu, ruoka ja taide on nyt läpikäyty, edessä vielä musiikki, seksi, raha, psyyke, väkivalta ja pisteenä i:n päälle yhteiskunta.

Dokumentit on viihdyttäneet, itkettäneet ja ennen kaikkea saaneet mut itseni ajattelemaan. Jopa niin paljon, että esimerkkinä Food Inc -niminen dokumentti saivat paatuneenkin lihansyöjän, Hessun, lähtemään mun kanssa mukaan Docventuresin Lihattomaan lokakuuhun. Eilen popsittiinkin kasvisgratiinia, salaattia ja kasvislasagnea hyvillä mielin. Suosittelen Lihatonta lokakuuta kaikille, mutta vielä enemmän kyllä Docventures dokkareiden katselemista. Tällä hetkellä kaikki, Food Inciä lukuunottamatta, näkyy Areenassa jälkipuinteineen. Kannattaa myös tsekkailla nuo Docventuresin omat nettisivut.

PS. Musta on tullut näiden dokumenttien myötä dokkarihullu. Prismat saa pään pyörälle ja Yle ihmetyttää. Eli, jos tiedätte jonkun hyvän dokumentin (niin kotimaiset kun ulkomaiset), kuulisin niistä kyllä oikein mielelläni!